Mitä tehdään, kun menee liian hyvin?

Yleensä ravintolan suurin pullonkaula on myynti: “Voi, olisipa enemmän asiakkaita!” Toisinaan kuitenkin vahvan brändin ja onnistuneen kampanjan ansiosta ongelma siirtyykin keittiöön.

Kun tilauksia alkaa tulla yli kapasiteetin, syntyy ruuhkaa ja asiakkaat joutuvat odottamaan kauemmin.

Kuten eräässä vakuutusyhtiön mainoksessa mukaillen todetaan: tsemppaus auttaa vähän, mutta järjestelmät auttavat paljon. Koska keittiön työ on käsin tehtävää, tehostusmahdollisuudet ovat rajalliset. Voidaan kuitenkin laskea tarkasti, montako pizzaa keittiö pystyy valmistamaan tietyn aikaikkunan sisällä. Jos tilauksia tulee yli kapasiteetin, valmistusaika venyy. Jos taas tilauksia on vähemmän, keittiöllä on mahdollisuus keskittyä muihin tehtäviin.

Ruuhkat ja ratkaisu

Viime viikonloppuna eräs valtakunnallinen ketju toteutti myynnillisesti menestyksekkään kampanjan. Kampanja nousi otsikoihin, mutta ei pelkästään suuren myynnin vuoksi – vaan siksi, että keittiö ruuhkautui pahasti.

Tämän ongelman ratkaisu on aikaperusteinen kapasiteetinhallinta eli “timeslotit”. Esimerkiksi: jos keittiö pystyy valmistamaan viisi pizzaa viidessä minuutissa, kuudes tilaus siirtyy automaattisesti seuraavaan vapaaseen slottiin. Näin kuluttaja näkee jo tilausta tehdessään, milloin pizza on valmiina. Keittiölle tilanne pysyy hallinnassa, ja tilausruuhka tasaantuu koko päivän ajalle (ks. kuva).


Monilla ravintoloilla keittiön kapasiteetinhallinnan käyttöönotto on hankalaa, koska keittiön hallintajärjestelmä ei ole yhteydessä kaikkiin myyntikanaviin. Esimerkiksi ravintolan oma verkkokauppa saattaa rajoittaa kapasiteettia, mutta entä kassamyynti tai kuljetuspalvelut?

Yonoton ratkaisee tämän ongelman yhdistämällä kaikki myyntikanavat yhteen ekosysteemiin. Kassa, kioski, verkkokauppa, applikaatio ja kuljetuspalvelut toimivat kaikki saman kapasiteetinhallinnan alla. Tämä varmistaa, ettei keittiössä koskaan synny ylityötä ja että asiakkaat saavat jo tilausta tehdessään tiedon valmistusajasta.

Yonoton tarjoaa myös kaikki tarvittavat myyntijärjestelmät: kassajärjestelmän, kioskit, applikaation, verkkokaupan sekä integraatiot kuljetuspalveluihin.

Tutustu TÄÄLTÄ tarkemmin, miten tilaustenhallinta ja timeslotit toimivat

Kirjoittanut: Atte Kniivilä, CRO, Yonoton.

Latest news

Nordic Bites Group Chooses Yonoton as Its Digital Partner

16.06.2025

Yonoton’s omnichannel platform to power digital sales and operations across Nordic Bites Group's restaurants.

Nordic Bites Group valitsi Yonottoman digitaaliseksi kumppanikseen

16.06.2025

Yonottoman monikanavaisen myynnin ja tilaamisen alusta tulee vahvistamaan Nordic Bites Group Oy:n ravintoloiden digitaalista myyntiä Pohjoismaissa.

Yonoton aloittaa yhteistyön Kassalaite.comin kanssa

06.05.2025

Yonoton vahvistaa asemaansa Pirkanmaalla - aloittaa yhteistyön Kassalaite.comin kanssa

All news

Do you like what you see?

We want to help you.

Please send us a message and we’ll show you how our magical gadgets will significantly improve your business.

Privacy Policy